tiistai 13. syyskuuta 2016

ERNEST HEMINGWAY : VANHUS JA MERI


ERNEST HEMINGWAY : VANHUS JA MERI 
♥ ♥ ♥ ♥ ♥
133s. 
Tammi 2007
Alkuteos: The Old Man and the Sea (1952)

Täysin normaaleja syitä, miksi en ole koskaan aiemmin saanut tartuttua näihin amerikkalaisiin klassikkoteoksiin: pelkään, etten saa niistä mitään irti. Pelkään, että en ymmärrä niitä. Pelkään, että ne ovat tylsiä ja yliarvostettuja. Pelkään, että ne ovat jotain ylikirjallisuutta, eikä pääni riitä niille. Pelkään, että en saa edes 133-sivuista teosta loppuun, koska teksti on niin jäyhää tai vaikeaa. Pelkään, etten saa edes aloitettua. Pelkään, että kaikki muut ovat pitäneet, mutta minä en. Pelkään siis, että olen niille täysin normaalisti ja yksinkertaisesti ihan vain liian vajaaälyinen, ja joudun tunnustamaan sen kaikille tällaisen kirjan luettuani. Perushyvä lukijaitsetunto, selkeästi.

"Se on iso kala ja minun on saatava se uskomaan itseeni, hän tuumi. En saa missään tapauksessa antaa sen oppia tuntemaan voimaansa enkä myöskään, mitä se voisi saada aikaan, jos lähtisi ryntäämään. Jos olisin sen tilalla, pinnistäisin nyt kaiken voimani ja painuisin eteenpäin, kunnes jokin pettäisi. Mutta Jumalan kiitos kalat eivät ole yhtä älykkäitä kuin me, jotka niitä tapamme. Vaikka ylväämpiä ja väkevämpiä ne kyllä ovat."

Vanhus ja meri on siis tosiaan ensimmäinen Hemingway, johon olen koskaan saanut tartuttua. Vaikka ns. viihdekirjallisuudesta en koskaan oikein olekaan osannut välittää, olen silti kokenut lukevani ehkä eniten sellaista kevyttä keskiraskasta kirjallisuutta. En vaikeimpia, en haastavampia, mutta silti älyllistä ja jouhevaa. En ole opiskellut koskaan kirjallisuutta, ja tämä on ollut minulle aina puhdas harrastus, mutta lähivuosina olen pikkuhiljaa uskaltanut myös vähän raskaampana pitämäni kirjallisuuden pariin, ihan jo oman kiinnostuksen puitteissa. Suomalaisista aloitin Waltarista, ulkomaisista klassikoista nyt muka Hemingwaykö on vasta ensimmäinen, johon tartun? 

Ja oi kyllä, minä rakastin tätä kirjaa.

Vaikka tästä onkin ehkä aikojen saatossa kaikki sanottu, sanon silti, että rakastin. Rakastin yksinkertaisuutta, koruttomuutta, hiljaisia lauseita, joiden sisällä on paljon. Rakastin miehen ja kalan, kalastajan ja saaliin, ihmisen ja luonnon suhteen kuvausta. Rakastin eleettömyyttä, joka on yhtäkkiä ihan hurjan paljon. Ja ennen kaikkea rakastin sitä, että koko 133 sivua, koko pienoisromaanin verran jaksettiin pysyä yhdessä ja samassa. Samassa tapahtumassa, samassa aiheessa, samassa maailmassa. Kun välillä tuntuu, että nykykirjallisuus on ajankuvansa mukaan täynnä kaikkea: hälyä, melua, vaihtuvia hahmoja, teemoja ja näkökulmia niin että yksiin kansiin mahtuu koko levoton pienoismaailma, niin näihin kuusikymmentä vuotta vanhoihin klassikoihin syventyessä sitä yhtäkkiä huomaakin löytäneensä pitkästä aikaa sen rauhan ja levollisuuden, jota välillä ympärilleen kaipaa niin hurjan kipeästi. Sen löytää mereltä, turkooseista vesistä, Kuuban rannikoilta, joihin voi täysin samaistua olleensa itse veneretkellä Karibianmerelle vuosi sitten. Vanhuksen ja meren suhde oli kaunis ja hiljainen ja se tuli minulle täysin oikeaan väliin. Eli on tästä minun päästä sitten kuitenkin johonkin, vaikkei sitä aina ihan itse uskokaan. (Ja toim.huom, tässä kirjassa ei lopulta kyllä edes ollut yhtään mitään vaikeaa, että olisi se sopinut myös vähän pehmeäpäisempään hetkeenkin. Ja hyvä niin.)

16 kommenttia :

  1. Hemingway kirjoitti monta kirjaa. Sinulla on paljon hyviä lukuhetkiä tiedossa.

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidin tästä, mutta Nuoruuteni Pariisi ei tahtonut upota. Se oli ehkä hieman liian maskuliininen makuuni. Hemingway on kyllä kiinnostava kirjailija, joten ehkä voisin joskus häneltä muutakin lukea.

    Leo Tolstoin Anna Karenina on oma klassikkolemppari, ja no, lempikirjani noin muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Karenina on mun ikuinen "pitäisi aloittaa alusta" -kirja, olen päässyt aika pitkällekin, mutta tuli muu elämä ja vei keskittymisen. Ja kun tuosta on jo nelisen vuotta, ei ehkä ihan voi jatkaa siitä mihin jäi. Vaikkakin sen tunnelma ja mielikuvamaailma on edelleen yllättävänkin vahvasti mielessä, pitäisi antaa kyllä pian mahdollisuus.

      Mutta tämä oli kyllä ihana, kiinnostaisi kokeilla seuraavaksi Jäähyväisiä aseille, Kennelle kellot soivat kiinnostaisi myös. :)

      Poista
  3. Laura, kun kirjoitat tuosta rauhan ja levollisuuden löytämisestä, niin koin ihan samaa lukiessani Robert Walserin Konttoristia. Se on alunperin vuodelta 1908, mutta saatiin nyt ihan vasta suomeksi. Vähän on nyt sellainen fiilis ja varmaan Johannes Ekholmin Rakkaus niinku on asiaan osasyyllinen, että uudet kirjat on mulle just nyt liian hälyisiä.

    Olen lukenut Hemingwayltä Kenelle kellot soivat ja sain todella tapella itseni kanssa, että sain sen loppuun. Sen jälkeen en taida olla Hemingwayhin tarttunut, ihan varma en nyt ulkomuistista ole.

    Ihanaa kuulla, että viihdyit Vanhuksen ja meren parissa. Jospa minäkin tämän kirjan suhteen vielä ryhdistäytyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Konttoristi vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta kun sen nopeasti googletin, kiitos vaivihkaisesta vinkistä! Syventyminen ja keskittyminen tuntuvat hurjan hyviltä kun muuten elää jotenkin niin monin tavoin levottomassa maailmassa, välillä tuntuu että oma keskittymiskykykin kärsii hurjasti virikkeiden ja vaihtuvuuden määrästä. Mutta onneksi on kirjat, niiden avulla maailmankin saa seesteisemmäksi. :) Tämä oli tosiaan ihana, rauhallinen ja kaunis. Ja keskittyvä.

      Poista
  4. Siis ei oo totta, juuri eilen keskustelin ystävän kanssa tuosta samasta pelosta klassikkoteosten suhteen! Lohdullista, että joku muukin ajattelee samoin. :') mutta tämä kirja tosiaan kuulostaa siltä, että uskaltaisin tähän tarttua, meillä tuntuu muutenkin menevän kirjamaku melko yksiin. Syksyn vilskeessä etenkin kaipaan tuota rauhaa, josta niin kauniisti kerrot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana, vertaistukea näihin fiiliksiin, olin aika varma että olen yksin näiden järkevien lukupelkojeni kanssa :D Rauha todella on nyt tärkeä vastapaino omaankin arkeen, onneksi sen kansien välistä voi löytää.

      Poista
  5. Täysin samoja syitä miksi itse olen hieman karttanut Hemingwayta. Ja muutakin ns. klassikoita joista maailma puhuu ja joita aina vain hehkutetaan. Pelkään olevani liian tyhmä tajuamaan tai etten tykkää tai jaksa lukea.

    Ehkä on aika alkaa haastamaan itseään kun jälleen olen löytänyt rakastamani kirjaston salaisuudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasta ihmeessä, sitä kautta saattaa aueta täysin uusia maailmoja! Minulle Waltarin kirjat oli aika silmiä avaava kokemus, oli mieletön huomata että klassikoista voi ihan aidosti pitääkin :D Ja nyt jopa näistä ulkomaisista vastaavistakin!

      Poista
  6. Itse oon lukenut Hemingwayltä vasta yhden kirjan, Ja aurinko nousee. Siitä on jo aikaa kun sen luin joten ihan tarkasti en muista mitä mieltä siitä olin. Ei nyt ihan lempparikirjojen joukkoon kuitenkaan tainnut yltää :)

    Vanhus ja meri on itsellä vielä lukulistalla, odotan jo innolla :) Waltaria en ole muuten vielä lukenut yhtään, mutta listalla odottelee sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Waltari on ihana, se hänen esikoisteoksensa, tuo omassa bannerissanikin majaileva Suuri illusioni hurmasi täysin! Pitäisikin taas lukea pitkästä aikaa jotain häneltä, ne on aina takuuvarmoja onnistumisia olleet tähän asti, luki kirjan kuin kirjan. :)

      Poista
  7. Minullekin tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi vielä ainoa Hemingway. Ja pidin kyllä minäkin kovasti :) Siinä oli niin täysin omanlaisensa painostava, mutta silti rauhallinen tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tunnelma oli kyllä huikea. Juuri sen keskittyneisyytensäkin vuoksi, mutta myös taidokkaan kielenkäytön, tuntui välillä jopa absurdilta olla niin palavan kiinnostunut päästä kuulemaan lisää, miten yhden miehen kalansa kanssa käy. Taitava kirjailija saa kyllä lukijansa kiinnostumaan mistä tahansa, sen Hemingwaysta ainakin voisi sanoa.

      Poista
  8. Tämä olisi meillekin sopiva kirja ensimmäiseksi Hemingwayksi. Uskon, että pidettäisiin miehen kirjoista, mutta ei vielä olla saatu aikaiseksi tarttua hänen kirjoihinsa. Tämä olis just sopivan lyhyt kirja aloittaa!
    Jäimme seurailemaan blogiasi :)

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulitte mukaan :) Ainahan se lyhyin ei välttämättä ole se helpoin, mutta juu, helpottaa varmasti kynnystä tarttua teokseen. :> Toivottavasti tykkäätte, minusta tämä oli ihana!

      Poista