tiistai 8. marraskuuta 2016

SOILI POHJALAINEN : KÄYTTÖVEHKEITÄ

 

SOILI POHJALAINEN : KÄYTTÖVEHKEITÄ
♥ ♥ ♥ ( ♥ )
211s. 
Atena 2016
Arvostelukappale

Luulin jo "päässeeni" tästä syksyn uutuussumasta, vaihtaneeni vanhempaan kirjallisuuteen, lukevani luettavieni listaa tyhjäksi vähän sieltä vanhemmasta päästä. Mutta sitten tuli kirjamessut, hurjan mielenkiintoiset messuesiintyjät, heidän kirjansa arvostelukappaleina. Ja kun on juuri kuullut toisen kertovan omasta teoksestaan, ajatuksistaan sen synnystä, pienistä kipupisteistä kirjoittamisen kanssa, ei yhtäkkiä kiinnostakaan napata hyllystä sitä pitkään vaalittua Waltaria, vaan huomaa jälleen olevansa näiden uusien äärellä. Onneksi nämä ovat tänä vuonna olleet järjestään hyvin vahvoja, kotimaiset erityisesti.

Soili Pohjolaisen esikoisromaani kilpailee tänä vuonna Helsingin Sanomien esikoisteospalkinnosta, joka myönnetään ensi viikolla. Se ei ole finalistien joukossa aivan suotta, ja kuten kaksi aiempaakin lukemaani finalistia, Rytisalon Lempi sekä Markkulan Kaksi ihmistä minuutissa, puhuttelee tämäkin teos lukijaansa monessa tasossa, monella tapaa. Ja siinä missä Lempi sukeltaa historiaan ja arvoituksellisen naishahmon kohtaloon, Kaksi ihmistä minuutissa käy kilpajuoksua lääketieteen tutkimusintressien kanssa, on Käyttövehkeet jotenkin hyvin vahvasti tässä ja nyt, nykypäivässä, arjessa, keskellä sitä näennäisen jokapäiväistä, mutta silti yksittäiselle ihmiselle niin suurta.

"Soitimme kasettia niin kovalla, että isä tuli valittamaan. Silloin soi 'Kirje kotiin'. 'Nyt pienemmälle se koilotus. Kuuluu tänne asiakkaiden puolelle ihan selvästi.' Isä oli vihaisen näköinen. Aina kun se näki, että minulla oli Repan kanssa tosi kivaa, se käski Repan johonkin sellaiseen hommaan, mihin minä en voinut mennä mukaan. 'Repan pitäs välillä tehdä töitäkin', se perusteli minulle."

Käyttövehkeet käynnistyvät kun parikymppisen Saanan isä kuolee vessan kynnykselle, saa massiivisen aivoverenvuodon ja kaataa perheen mahtimiehen lopullisesti hiljaisten joukkoon. Äiti on uuden miehen sekä asuntovaunuelämänsä kanssa Espanjassa, Veli taas kadonnut jo vuosia sitten. Yhtäkkiä onkin hautajaiset järjestettävänä, omaisuus realisoitavana, perunkirjoitukset pidettävänä. Ja jäljellä on vain kaikki se tyhjä, jonka eri tavoin elämästä kadonneet ovat jättäneet jälkeensä.

Välillä Pohjalaisen teksti ärsyttää. Se on vähän päälleliimatun karskia, sellaista muodikkaan rouheaa ja riisuttua, ja se toistaa kaikki mahdolliset, aivan puhkikuluneet sanonnat ja sananparret vähän ominaan. Ja siitä huolimatta, tai ehkä ennemminkin juuri siksi se on aivan mainion hieno ja puhutteleva. Se jättää tilaa samaistumiselle, tuttuudelle, vaikka olisikin itse ollut saman asian äärellä täysin eri syistä. Se tuo vaikeitakin asioita eteen mustan huumorin kautta, taitavasti niin, ettei syvissä vesissä uiskentelu aiheuta itselle tummia tunteita. Ja ennenkaikkea se toimii hyvin aitona ja realistisena ajankuvana, se jättää jäljen nykyhetkestä olematta kuitenkaan täysin kirja, jota voi ymmärtää vain omana aikanaan. 

Käyttövehkeitä on hyvin pirstaleinen romaani, mutta pirstaleistahan se todellisuuskin tahtoo olla. Hylkäämiskokemukset, huono itsetunto, mielikuvitusminät, niiden kaikkien yhteinen hauraus tulee jotenkin ronskilla tavalla kauniisti esiin, vaikka ne onkin paketoitu valtavaan määrään kiroilua, arkipulmia ja alkoholismia. Saana on kaikessa reppanuudessaan vahva ja todentuntuinen päähenkilö, ja vaikka olen hahmon kanssa täysin erilaisista lähtökohdista kotoisin, samaistuin hänen tunteisiinsa aivan valtavan paljon. Kun vain tulisi joku, joka rakastaisi ja ottaisi juuri tällaisena, huomaisi juuri minut, rakentaisi maailmansa juuri minun ympärilleni. Ei tämä mikään maailman omaleimaisin teos ollut, saati sitten se elämääkin suurempi, mutta arkinen, puhutteleva ja monella tapaa onnistunut se oli. Ennakko-odotuksista huolimatta pidin tästä yllättävän paljon, pidin, vaikka en kesken romaanin ajatellut pitäväni. Joskus se tavallinenkin on vain niin kovin hienoa ja kaunista.

10 kommenttia :

  1. Kirjoitat tästä hyvin ja minulla on paljon samanlaisia ajatuksia, niin kirjan vahvuuksista kuin heikkouksistakin. Jännä nähdä, kuka lopulta vie tuon palkinnon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja samoja fiiliksiä nousi kun kävin uusintalukemassa sinunkin postauksesi saatuani kirjan päätökseen. :)

      Vahvoja ovat olleet nämä kaikki kolme ainakin, jotka olen itse lukenut! Aika kova kotimainen vuosi ollutkin, vaikken menneisiin ihan yhtä suurella intohimolla olekaan tutustunut. :D

      Poista
  2. Oletko jo tarttunut uusimpaan Potteriin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no en ensinnäkään laske sitä "uusimmaksi Potteriksi", koska uusin ja viimeisin oli saagan 7. osa, Kuoleman varjelukset :D Ja toiseksi, en, enkä ole ajatellut pitää kiirettäkään, suhtaudun tohon enemmän vähän sellaisena sivutuotteena, vaikka Rowling siinä onkin ollut mukana, vaihtoehtoloppuna, fanfictionina enkä niinkään samaan maailmaan kuuluvana teoksena. :)

      Poista
  3. Olemme lukeneet täsmälleen samat näistä HS:n kirjallisuuspalkintoehdokkaista :) Minä pidin tästä aluksi hyvinkin paljon, välillä oli vähä hukassa juuri tuossa pirstaleisuudessa, mutta kaiken kaikkiaan tämä puhutteli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli jotenkin kaikessa arkisuudessaan ihanan paljon puhuttelevuutta ja samaistumispintaa, tykkäsin myös :)

      Poista
  4. Tämä onkin itsellä listalla näistä HS:n ehdokkaista, Lempin olen vasta lukenut. :) Toivottavasti ehtisin saada luettua tämän ennenkuin voittaja julkaistetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa lukea, mutta suosittelen myös ehdottomasti tuota Kahta ihmistä minuutissa, se oli minulle ainakin varsin suuri kirja myös!

      Poista
  5. Hei Laura! Oli ilo lukea kirjan herättämiä ajatuksiasi. Ja kivaa, että pidit kirjasta. Kaikkea parasta ja hyvää sinulle!

    Soili Pohjalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska että löysit tiesi tänne, puheenvuoroasi oli ilo kuunnella kirjamessuilla. :-* Kiitos itsellesi samaistuttavasta romaanista!

      Poista