maanantai 26. joulukuuta 2016

GEORGE SAUNDERS : SOTAPUISTON PERIKATO

GEORGE SAUNDERS : SOTAPUISTON PERIKATO 
♥ ♥ ♥ ♥ ♥
208s.
Siltala 2016
Alkuteos: CivilWarLand in Bad Decline 1996

Huh. 
Huhhuh.

Ihan en tiedä mitä menin juuri lukemaan, mutta varsin on vaikuttunut fiilis. Ihan en myöskään tiedä saanko lukemaani jäsenneltyä minkäänlaisiksi sanoiksi, lauseiksi, kokonaiseksi postaukseksi, mutta yritetään. Ei alkuun ainakaan ainoatakaan tarinaa siitä, miten kirjasta kiinnostuin. Mistä sen lukulistalleni hankin. Minkälaiset ennakko-odotukset minulla siitä oli. Se on nimittäin kaikki aivan liian arkista, liian tavallista, helppoa ja turvallista. Jotain sellaista, mitä tämä novellikokoelma ei todellakaan ole.

"Kuvitelkaa että tilaatte listalta yhden annoksen kaikkea eikä kukaan kiellä. Kuvitelkaa että istutte autossa tilauskaistan jonossa oman kullan kanssa ja laulatte radiosta kuuluvan musiikin mukana. Miten kaunis tämän maan on täytynyt olla joskus, kun saattoi hypätä autoon ja ostaa pussillisen hampurilaisia ja ajella missä huvitti, käydä välillä uimassa joessa tai ottaa nokoset puiden alla ilman pelkoa mutageeneistä tai siitä että pyssymiesjoukko tulee ja ja pidättää ja lähettää loppuiäksi Evergladesin rämeille."

Saundersin esikoisteos, seitsemän novellin kokoelma on dystopiahirviö. Se on viiltävä, terävä, ruma ja raskas, ja silti sen sivut kääntyilevät eteepäin kuin itsestään. Se on kuin Tarantinon elokuvien veriset loppukohtaukset, mutta ilman toivoa, valonpilkahdusta tai oikeuden voittamista. Se on niin jäätävä, että sen meinaa lopettaa kesken jo ensimmäisten novellien kohdalla, ei siksi, etteikö kirja olisi hyvä, vaan siksi, että sen lukemisesta tulee niin helvetin paha olo, ettei sellaista halua aiheuttaa itselleen.

Jos kielikuvia ja mielikuvia lähtee tulkitsemaan kirjaimellisesti, menettää yöunensä, näkee painajaisia, joissa yksikätiset ruumiit, aaltokoneella palasiksi murskatut pikkupojat ja rannekkein merkityt vialliset jahtaavat sinua sisällissotateemapuistossa, milloin kummituksina, milloin palasiksi muuten vain hajonneina. Kirjan sivuja on pakko liikuttaa ripeästi sukeltamatta liian syvälle, ajatella satiirina, mustaakin mustempana huumorina ja nauttia siitä kauhujen talosta, jonka Saunders lukijoilleen tarjoilee. Ottaa irtokäsi kainaloon ja antaa yhdessä raikuvat aplodit. Koska kaikessa jäätävyydessään ja kaameudessaan ajatukset taustalla ovat pelottavan tosia, mahdollisia, ja vaikka niiden mittakaavat ovatkin vääristelty näyttäviksi irvikuviksi, on tämä kokoelma ajankohtaisempi kuin koskaan, vaikka se on jo kaksikymmentä vuotta sitten kirjoitettu. Saundersin dystopia viiltää, muistuttaa nykyisestä paikastamme kaikkivoipaisina kuninkaina ja valtiaina, joiden valintojen seuraukset voivat olla myös jotain muuta kuin mitä me nyt uskomme. Vaikka mihinpä sitä ihminen sairaalloisesta itsekkyydestään pääsisi, kohahtaa hetkeksi nähdessään kurkistuksen painajaisten tulevaisuudesta, siitä sellaisesta, jossa nälkäiset lapset huutavat kauhusta, jengit lahtaavat ihmisiä kaduilla, on nälkää, ruttoepidemoita ja pimeyttä, loputonta pimeyttä. Lopulta kuitenkin sitä ummistaa silmänsä, kohauttaa olkiaan ja jatkaa sitä, mitä oli juuri tekemässä, virkkaa isoäidin neliöitä tai kirjoittaa ilkeitä kommentteja toisen videoblogin alle. Siinähän me niin kovin hyviä tuppaamme porukalla olemaan, kulkemaan päivästä toiseen arkeamme suuret unimaskit silmillä.

Tämä kirja on täydellinen, jos tahtoo vastapainoa aikamme hyvänmielenkirjallisuudelle. Se on upea, jos on valmis kohtamaan tulevaisuuden kauhut, vahingossa murhatut pikkulapset, 200-kiloiset miehet, joiden jokainen pieni toivonripauskin tallataan niin syvälle maan rakoon, että se on lähellä tulla jo jossain toisella puolella maapalloa ulos. Se on vaikuttava, jos kaiken ahneuden, egoismin ja raakuuden yhteisvaikutuksia kestää katsoa.  Se on kuin kummitusjuna huvipuistossa, juuri niin hirveä, että siitä jo alkaa nauttia. Ja se kannattaa lukea, vaikkei tekisikään mieli. Sillä jotain se liikauttaa, ja vaikkei liikahtanutta osaa osaisikaan nimetä, on se silti jokin, joka ainakin hetkellisesti riisuu ne unimaskit silmiltämme. Ja se, jos mikä tekee välillä varsin hyvää.

12 kommenttia :

  1. Oi oi ja oi! Kuulostaa mahtavalta, paljon synkemmältä ja raadollisemmalta kuin Joulukuun kymmenes, jossa osa tarinoista on myös aika synkkiä. Tykkään kyllä rumista, ällöttävistäkin kirjoista, tuovat sopivasti vastapainoa kaikelle muulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä ehdottomasti, muistankin että tykkäsit Joulukuun kymmenennestä. Varasin sen itse heti kirjastosta, näitä kaipaa kyllä lisää :)

      Poista
  2. Heititpä kehiin kiinnostavan kirjan isoäidin neiliöiden virkkaamisineen:) Tuosta unimaskien silmiltäheiton tarpeellisuudesta olen tismalleen yhtä mieltä kanssasi. "Joulukuun kymmenes" oli vinkeä tuotos, jos olet sen lukenut, kuinka suhteuttaisit nämä kaksi teosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä lukenut, mutta pian on tulossa jo kirjastosta minulle sekin. :) Käsitykseni mukaan tuo Joulukuun kymmenes ei aivan näin synkkä ja raaka ole, mielenkiinnolla odotan että pääsen senkin lukemaan!

      Poista
  3. Juuri tästä luonnostelen postausta. Aivan upea kokoelma, hyytävä ja niin taitava. Saunders ei todellakaan heittele mitään toivon pilkahduksia, ja kaikesta huolimatta osa novelleista sai aikaan vinon hymyn, jopa karun naurahduksen... Suomennos on erinomainen. Huh, tämä jää todella mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitava todella, ja niin nurinkurisella ja vääristyneellä tavalla upea, että ihan hetkeen ei pystynyt uutta kirjaa perään aloittamaan. Nyt kirjastossa odotteleekin noutamista jo Saundersin Joulukuun kymmenes, en malta odottaa että pääsen palaamaan edes himpun verran tähän samaan maailmaan. :)

      Poista
  4. Joulukuun kymmenes olisi juuri kirjastosta lainassa, taidan lukea sen kunhan Tommi saa sen luettua. Tämäkin kiinnostaisi kovasti.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä ehdottomasti, Saunders on aikamoinen mestari kirjoittamaan. :)

      Poista
  5. Minä löysin kirjailijan Joulukuun kymmenes -teoksen kahdella eurolla Akateemista ja ostin hyllyyn odottelemaan. Just nyt lomamoodissa en ole ihan valmis näitä lukemaan, mutta varmasti jossain välissä luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ymmärrän! Toisaalta kevyempi arki näiden vastapainona toimii, mutta toisaalta näistä saa taas omaan arkeen aivan huikean paon. Tämä oli kyllä ehdottomasti yksi vuoden vaikuttavimmista lukukokemuksista. :)

      Poista
  6. Moikka! Oon lukenut sun blogia vasta melko vähän aikaan, vajaan vuoden ehkäpä, mutta tykkään sun blogista tosi paljon! Oon saanut monta mahtavaa lukuvinkkiä ja tykkään sun tavasta kirjoittaa ja myös sun kuvat on tosi kauniita. Sun blogi on niin kuin hyvä kirja: kun stressaa tai on muuten vain paha mieli, sen lukeminen tuntuu samalta kuin joku peittelisi lämpimän peiton alle ja toisi ison mukin kaakaota. Kiitos ihanasta blogista, toivottavasti jatkat kirjoittamista vielä pitkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua miten ihana kommentti, kiitos :-* Tätä blogia on ollut hurjan ihana kirjoittaa, kun täällä kirjablogimaailmassa tämä vuorovaikutus muiden bloggaajien ja lukijoiden kanssa on jotain suurenmoista. Ja se jos mikä inspiroi kirjoittamaan enemmän, joten ei huolta, ei tämä ihan heti ole mihinkään loppumassa. Ihanaa uudenvuoden odotusta sinulle!

      Poista